Fluffy thoughts

It has been way too long since I last wrote in here. Since I have changed so much during this year, I felt that the old entries in here were not needed anymore or at least not all of them anyway.

Viiru has settled in nicely into this appartment, I still have way too much stuff to organize but that cannot be helped. Moving sucks big time. Appartment is nice though and location is way better than before.

I am beginning to wonder if selfhate and winter somehow walk hand in hand. During the summer I was learning to accept me as I am now. But right after the darkness and cold, better known as winter, arrived I have been feeling rather blue and every ounce of fat that I carry seem to mock me in the mirrors. And it really doesn't help to work in place where everyone is always so perfect from the outside and you are the onlyone with huge amount of fat to be carried around. Yay, does wonders to ones selfesteem, wouldn't you agree?

You Are More Yin

Feminine Devoted Forgiving Fall Winter Afternoon Moon Time Passive Metal Honey

Your Birthdate: May 29

You have the mind of an artist, even if you haven't developed the talent yet. Expressive and aware, you enjoy finding new ways to share your feelings. You often feel like you don't fit in - especially in traditional environments. You have big dreams. The problem is putting those dreams into action. Your strength: Your vivid imagination Your weakness: Fear of failure Your power color: Coral Your power symbol: Oval Your power month: November

Your Expression Number is 6

You have an outstanding sense of responsibility, love, and balance. You are helpful and inclined to comfort those in need. You have many artistic and creative talents, but you only use them to better others. You are loving, friendly, and appreciative of others. You have a depth of understanding that produces much kindness and generosity. Openness and honesty are apparent in your approach to all relationships. Sometimes, you can be too demanding of yourself. At times, you tend to sacrifice yourself for the welfare of others. At other times, you have trouble distinguishing between helping and interfering.

What, what...*lmao* But I am always so leveled. This cannot be accurate...*giggles*

You May Be a Bit Borderline...

Your mood swings make a roller coaster look tame! When you're up, you're a little bit crazy... And when you're down, your whole world is crashing Scary thing is, these moods can change by the minute!

Making these is way too much fun... *giggles*

You Are a Newborn Soul

You are tolerant, accepting, and willing to give anyone a chance. On the flip side, you're easy to read and easily influenced by others. You have a fresh perspective on life, and you can be very creative. Noconformist and nontraditional, you've never met anyone who's like you. Inventive and artistic, you like to be a trendsetter. You have an upbeat spirit and you like almost everything. You make friends easily and often have long standing friendships. Implusive and trusting, you fall in love a little too easily. Souls you are most compatible with: Bright Star Soul and Dreaming Soul

Ay, ay. It is now proved. Hard wind is blowing in my head...*giggles*

Your Element Is Air

You dislike conflict, and you've been able to rise above the angst of the world. And when things don't go your way, you know they'll blow over quickly. Easygoing, you tend to find joy from the simple things in life. You roll with the punches, and as a result, your life is light and cheerful. You find it easy to adapt to most situations, and you're an open person. With you, what you see is what you get... and people love that!

Your Brain's Pattern

Your brain is always looking for the connections in life. You always amaze your friends by figuring out things first. You're also good at connecting people - and often play match maker. You see the world in fluid, flexible terms. Nothing is black or white.

http://www.wizards.com/whatisyourdoom

Loved this test. *chuckling* I want more.

Viiru päätti tuhota yhden sen naruluista melkoisen totaalisesti. Lattia on nyt täynnä eri mittaisia ja värisiä narunpätkiä. Muistuttaa hieman mun elämääni. Ainakin nuo narut ovat sillä tavalla mukavan ja epämukavan sekaisesti kuin mun päänikin.

Ajatukset toimivat samoin kuin narut, kun ne solmii yhteen muodostuu ketju, josta vähitellen muodostuu lankarulla, mutta jos solmu aukeaa... no, me kaikki, edes joskus lankoja käsitelleet tiedetäänkin mitä sitten tapahtuu. Mulla on taas semmoinen olo, kuin joku ois solminu jotain... enkä löydä sitä solmua, jotta voisin avata sen. Pirun hankalaa taas.

Miks ne solmut tuntuu aina fyysisesti sijaitsevan masussa?



Pitäis kai taas syödä jotain... vaikka mansikoita. *nam* Saiskohan niitä jostain talvella?

Jeih. Ois se sinänsä pitänyt taas arvata. Mä reagoin riitoihin aina näin. Tuun kipeeks, jotenkin tuntuu, et se oli taas K:n tarkoituskin. *huokaa*

Riita = seuraavana aamuna ahdistusta ja pahoinvointia.

Tekis lähinnä mieli syödä kaikkea hyvää ja saman aikaisesti ajatuskin syömisestä etoo. Oikein mulle. Tekis lähinnä mieli vaan mennä sänkyyn ja käpertyä peiton alle. Itkeminen kai tekis hyvää, tai niin M sanoo, mut ne ei tuu. Ja sit jos joku ois kiltti, pitäis hyvänä, niin mä hajoaisin ihan kokonaan, ihan pieniks palasiks.

Helpompaa hymyillä.

Piru viekoon ton puhelimen. *murisee alati pirisevälle vempaimelle*

RÄYH! *murisee teemukiinsa ja saa aikaseks kuplia* K oikeesti tarviis jotain... jotain... *heiluttelee käsiään vimmatusti* Mä olen TAAS niiiiiiiiin vihanen sille. No, pistin sit sen Saton hakemuksen vetään, mä en enää jaksa katsoa sen lapsellista pelleilyä. Mä en hemmetti vieköön ole sen äiti! *polkee jalkaansa* Tai mitään muutakaan sille.

*hihittelee*... niin ihanan lapsellista oikeesti. Välillä tuntuu kuin ois lopullisesti sekoamassa.

En mä jaksa enää ees välittää K:n vauhkoomisesta sen ihmeemmin. Mut pistää kyl vihaks sen asenne, ettei mulla sais olla minkäänlaista elämää, jos en kerta ole sen kans. *ärisee*

S oli kyl sitä mieltä, et on kyl jo aikakin päästä lopullisesti eroon tosta loisesta. Sen sanoja lainatakseni. Mut mulle tulee itselle vaan huono olo, koska ei tolla silleen oo ketään. En mä halua olla sen kans, mut se on niin yksinäinen.

Jep jep. Sigil on sekoamassa. Mitä ihmettä sillekin oikein tekis? Jos sille hommais miehen tai naisen? Kumpikohan ois parempi? Nainen ois ainakin tavallaan pehmeämpi, joissain jutuissa, uskoisin. Ja se järkyttäis kivasti niitä. Mä voin melkein kuvitella niiden paheksuntaa leiskuvat kasvot ja niiden kylmän vaikenemisen, ne on siinä niin hyviä. Säteilevät paheksuntaa ja halveksuntaa ympäriinsä. Ja A:n kauhistuneen motkotuksen ja sen ihanan hirmustuneen murjotuksen. Nautinnollista jo yksinään. Mut toisaalta, se tarvis ankkurin, jonkun joka pitäis siitä huolta ja antais sille turvaa.

Turvallisuus ja sen kaipaaminen on oikeastaan aika hassua. Loppujen lopuksi se tunne siitä, että on turvassa, tulee sisältä. Sen tunteen löytäminen sieltä rikkinäisten peilien päällystämästä sokkelosta, jota myös mieleksi kutsutaan, onkin sitten hankalampaa kuin ensikuulemalta uskoisi. Kuitenkin, jokainen kaipaa jonkinlaista turvaa.

Turvallisuus on itsessään kuin paperikukka, kaunis katsoa, kestävä omalla tavallaan. Mutta palaa niin helposti leimahtaen ja kirkkaasti loppuun.

Kauheen syvällistä tänään.

ep jep... mä sit tein semmoisen persoonallisuustestin. Tiedä sit, pitääkö nää koskaan paikkaansa. Osa silleen tuntuu kyl paikkansa pitävälle. *hörppii viiniä mukista*

http://keirsey.com/personality/nfip.html

http://www.geocities.com/lifexplore/infp.htm

Healer Idealists are abstract in thought and speech, cooperative in striving for their ends, and informative and introverted in their interpersonal relations. Healer present a seemingly tranquil, and noticiably pleasant face to the world, and though to all appearances they might seem reserved, and even shy, on the inside they are anything but reserved, having a capacity for caring not always found in other types. They care deeply-indeed, passionately-about a few special persons or a favorite cause, and their fervent aim is to bring peace and integrity to their loved ones and the world.

Healers have a profound sense of idealism derived from a strong personal morality, and they conceive of the world as an ethical, honorable place. Indeed, to understand Healers, we must understand their idealism as almost boundless and selfless, inspiring them to make extraordinary sacrifices for someone or something they believe in. The Healer is the Prince or Princess of fairytale, the King's Champion or Defender of the Faith, like Sir Galahad or Joan of Arc. Healers are found in only 1 percent of the general population, although, at times, their idealism leaves them feeling even more isolated from the rest of humanity.

Healers seek unity in their lives, unity of body and mind, emotions and intellect, perhaps because they are likely to have a sense of inner division threaded through their lives, which comes from their often unhappy childhood. Healers live a fantasy-filled childhood, which, unfortunately, is discouraged or even punished by many parents. In a practical-minded family, required by their parents to be sociable and industrious in concrete ways, and also given down-to-earth siblings who conform to these parental expectations, Healers come to see themselves as ugly ducklings. Other types usually shrug off parental expectations that do not fit them, but not the Healers. Wishing to please their parents and siblings, but not knowing quite how to do it, they try to hide their differences, believing they are bad to be so fanciful, so unlike their more solid brothers and sisters. They wonder, some of them for the rest of their lives, whether they are OK. They are quite OK, just different from the rest of their family-swans reared in a family of ducks. Even so, to realize and really believe this is not easy for them. Deeply committed to the positive and the good, yet taught to believe there is evil in them, Healers can come to develop a certain fascination with the problem of good and evil, sacred and profane. Healers are drawn toward purity, but can become engrossed with the profane, continuously on the lookout for the wickedness that lurks within them. Then, when Healers believe thay have yielded to an impure temptation, they may be given to acts of self-sacrifice in atonement. Others seldom detect this inner turmoil, however, for the struggle between good and evil is within the Healer, who does not feel compelled to make the issue public.

Argh... pikkujoulut, vuoden omituisin kerääntyminen, jonka perusideana on nolata kaikki niihin osallistuneet. Paljastaa syvimmät salaisuudet, hillitysti tietenkin ja tuntea olevansa outo, jos ei hankkiudu siihen tolkuttumaan tokkuraan, jossa kaikkien kuuluu näissä tilaisuuksissa olla. Siinä mielessä ainakin täällä on järjestäjillä ollut järkeä, että ajoitus osuu edes perjantaille.

Aamu angstia havaittavissa päivän säätiedoituksessa. On omituista miten liian vähä sokeri, tai muiden nautinnonlähteiden pois jättäminen vaikuttaa mielialaan. Tarvii sokerii...*ei saa päästää ruokakauppaan tässä olotilassa*

Huomaiskohan kukaan jos nappaan nuo kaikki kivat valkoiset kuutiot? Todennäköisesti... plääh... ei ihmiset tarvii sokerii kahviinsa... ne on kaikki mun...*jyrsii vesipullon korkkia*

Mä inhoan syvästi meikkaamista. Siis minkä ihmeen takia sitä pitää ylipäätään laittaa sotamaali päälle kun menee ulos?! Siis enhän mä ole sotaan menossa tai mitään. *huoh* Mut pakko se kai on uhrautua yleisen naisellisen solidaarisuuden alttarilla ja vetää maalia naamaan. Kun se oikeesti ees vaikuttais kaunistavasti, olo vaan on kuin pellellä, jonka naama hymyilee irvistykseen asti.

Luulis ettei se olis edes vaikeaa, mutta taivuttaa ripsiä keskiaikaisen kidutuslaitteen näköisellä vempaimella...*apua, ei tota mun lähelle ainakaan* Ja sit tuntuu kuin olisi kirjaimellisesti naamari päällä koko ajan, tai no tavallaanhan tuo kai semmoinen onkin. Siksiköhän se valtaosa naisista meikkaa? Piiloittaakseen sisäiset tuntonsa miehiltä?

Pitäisköhän lakata kynnet?

Ääh... ihmiset on outoja. Ystävät on varmasti kaikista omituisimpia otuksia, mitä maa päällään kantaa. On outoa tuntea olevansa turvassa, vaikka samaan aikaa tietää, että se on vain epämääräinen illuusio turvallisuudesta, SE on silti siellä...

Mä en nyt oo olleskaan varma, mitä ajatella. Kun olin eilen kavereiden luona juoruamassa. Jep, mä teen semmoistakin. *nauraa*

Jutut meni hieman omituisiks, tai siis ainahan mä niiden kans puhun seksistä, mut nyt se meni hieman oudoks. Mut silleen hyvällä tavalla oudoks. Siis käsi housuissa, siis ei mun, mut... silti.. hieman liian havainnollista. Vai pitäisikö se ottaa ilmoituksena, et öö... "voitko jo häipyä"? Mut sit kun koetat lähteä, istutetaan takaisin sohvalle ja virnistellään. Ihan kuin ne odottais jotais reaktiota, ja niistä ois hauskaa seurata mun reaktioita tuommoisiin asioihin. Punasteleminen esim. tuntuu olevan tosi hauskaa niistä.

Vaikka kivahan niitä on katsoa yhdessä. Se on lämmintä. Vähän niinkuin katsois takkaa, se palaa silleen kivasti ja lämmittää joka puolelle. Parasta havainto-opetusta. Mut samaan aikaan, pään sisällä kolkuttaa, et ois aika jo mennä, ovi on tuolla, juokse. Hassua sinänsä.

Suurimpia mörköjä on ne, jotka on jo melkein unohdettu. SE vaanii pimeydessä hetkeä, jolloin olet heikoimmillasi ja alkaa silloin riuhua kuin kauhun baletissa, vaaleanpunaisessa tutussaan. Muuttaen yösi pyörimiseksi sängyssä vailla turvapaikkaa. Kunnes heräät omaan huutoosi, puolikuristuneena pussilakanaan, silloin SE menee takaisin omalla paikalleen, kuiskimaan, muistuttamaan siitä mikä sinä olet, ettet vain unohtaisi sitä.

Tänään on siis taas niitä päiviä... jolloin kaikki tuntuu oudolle. Melkein odotat, että SE ruumiillistuu jonnekin. Vaikka melkein olen jo unohtanutkin SEn nautinnon vääristyneet kasvot.

Se mikä on oudointa, on miten hellyys tuo SEn esiin. SE ottaa siitä oikein vauhtia ja aloittaa oman esityksenä, ilkkuen sisällä, nauraen. SEn nauru hyytää, viiltää, kietoutuu ympärille ja täyttää tyhjällä ja pimeällä. SE muistuttaa, ettet ole ansainnut sitä, et mitään mikä tuntuu niin hyvälle. Ja sen voi melkein tuntea kuinka se jäinen möykky kasvaa sisällä, palana kurkussa, aivan sen hymyn takana.

*hihittää*... ja kuka tätä lukeekin, on varmaan sitä mieltä, et niiden valkoisten nappien popsiminen ois varmasti hyvä juttu. Argh... lisää kahvia. Ehkä se selkiyttää päätä ja laittaa asiat paikoillee, mun mieleni lipastossa.

Jep, jep... elämä on välillä kuin mansikkaraparperisoppaa, ainakin se on yhtä klimppistä. Joskus sitä koettaa epätoivoisesti kalastaa sen ainoan kokonaisena säilyneen mansikan sieltä kaiken raparperin seasta.



Liian kuuma, ulkona on ihan takuulla yli 30 astetta lämmintä ja mun aivot on totaalisesti keitetty...tai jotain. =D Vettä...tarvii nestettä... *totaalisen kuivunut*

Kerrassaan ihanaa... mun rakas tyynyni on kuivanut rankan pesuoperaation jälkeen. *rutistelee tyynyä hymisten onnellisena*



Asiat eivät voisi olla paremmin...*pujottaa tyynyä tyynyliinaan ja pöyhii*...jos nyt uni maistuis viimeinkin.

Huh! Taistelu XP:n ja vanhan 95 pelin välillä oli pitkä ja sangen rankka. Mutta sain sen toimimaan! *pomppii tuolillaan riemusta hihkuen*

Nyt tietysti kaikki vähänkin normaalimman ajattelumaailman omaavat miettivät, että miksi se ikivanha peli sitten piti saada toimimaan. No tietty siks, et on niin sairaan ihanaa mäiskiä sillä virheällä kouralla niitä olentoja. *virn*

Sekavaa, kovin on sekavaa. Ei uskoisi, että päiväkirjan kirjoittaminen olisi niin vaikeaa. Täytyy kai tunnustaa, että tämä on tosin ensimmäinen, jota semmoiseksi voisi kutsua, johon olen kirjoittanut kahta sanaa enemmän.

Jostain ihmeen syystä en tunnu pääsevän niistä pupuista vaaleanpunaisissa tutuissaan, eroon. Ne pirulliset olennot kummittelevat öisin. Pitäisiköhän vähentää iltasurffailua?